Virve Heikki ja Fani-koira poseeraavat pihalla uusien toimitilojen edessä.

Harrastuksesta muovautui yritysidea

Marsuakin voi kouluttaa. Ruualla motivoiden pieni jyrsijä oppii vaikkapa tunnistamaan ja valitsemaan erilaisia värejä.

Virve Heikki oli kouluttanut harrastuksekseen erilaisia eläimiä kissoista koiriin ja marsuista hevosiin viidentoista vuoden ajan. Mielenkiinto eläinten parissa toimimiseen siivitti tietä kohti oman yrityksen perustamista.
- Pelkillä eläinkoulutuspalveluilla ei tienaa leipää pöytään. Miehen kanssa sitten palloteltiin, että mikä olisi sellainen toimiva idea, Heikki muistelee.

Hieman sattumalta oli pariskunnan silmiin osunut nettiä tutkiessa hevostuhkaaminen.
- Itä-Suomessa ei ollut yhtään hevostuhkaamoa ja taas hevosia on paljon. Siitä lähti tämä idea, Heikki kertoo.

Seuraavaksi tie vei yrittäjyyskurssille. Laskelmia ja suunnitelmia tehdessä voimistui käsitys idean kannattavuudesta. Lopputuloksena oli uusi yritys, Metsäkulman Eläintuhkaus Oy.

Palveluita eläimen koko elinkaarelle

- Meillä on palveluita esimerkiksi koirille ihan pentukursseista alkaen. Siitä sitten arkitottelevaisuuteen ja vaikkapa erilaisten metsästyskoiralajien kouluttamisessa voidaan auttaa, Heikki kertoo ja jatkaa.
- On myös seniorkoulutuksia koirille ja toki koulutuksia myös muillekin eläimille. Ja tietysti lopulta sille viimeiselle matkalle, oli se kokoluokka sitten gerbiilistä hevoseen, niin pystytään auttamaan siinä tuhkauspalvelun kautta.

Ollessaan yrittäjyyskoulutuksessa Heikki sai vinkin mahdollisuudesta Maaseuturahaston yritystuen hyödyntämiseen Kouvolan seudun elinkeinoyhtiö Kinnolta. Tuore yrittäjä otti yhteyttä Leader Pohjois-Kymen Kasvuun, jonka seurauksena syntyi rahoitusyhteistyö yrityksen investointien tiimoilta.
- Tuen merkitys on ollut siinä, että ollaan pystytty panostamaan hyvään ja laajaan kalustoon alusta alkaen. Kun kaikki saadaan kerralla kuntoon, yritys pystyy lähtemään heti täysillä liikkeelle, Heikki pohtii.

Asiakkailta kiitosta

Metsäkulman Eläintuhkauksen koulutuspalvelut alkoivat pyöriä syksyllä 2018 ja eläintuhkaamon puolella päästiin aloittamaan kuluneena kesänä 2019. Heikki iloitsee yrityksen toiminnan kautta avautuneista yhteistyömahdollisuuksista esimerkiksi hevostoimijoiden kanssa. Myös tietoisuus Metsäkulman tarjoamista palveluista on alkanut levitä mukavasti lähialueilla. Asiakkaiden lausumat kiitokset tuhkaamon toimitilojen ja palvelun jättämästä hyvästä fiiliksestä, saavat hymyn yrittäjän huulille.
- Ihmiset sanovat, että tänne olisi mukava tulla useamminkin. Heti seuraavassa he lauseessa toteavat, että ei kyllä itseasiassa olisikaan, Heikki naurahtaa ja jatkaa.
- Mutta se on just se mitä me haetaankin. Että vaikka se eläimen tuhkaaminen onkin ikävä asia, niin me tehdään kaikki niin, että tänne on mahdollisimman helppoa tulla.



Maaseuturahaston yritystukia haetaan Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen tai paikallisten Leader-ryhmien kautta. Ohjelmakausi 2014-2020 on loppusuoralla ja viimeiset rahoituspäätökset tehdään vuoden 2020 loppuun mennessä. Ota siis saman tien yhteyttä ELY-keskukseen tai oman alueesi Leader-ryhmään ja kerro yrityksesi kehitystarpeista.


Teksti ja kuvat: Henri Niiranen, sisällöntuottaja, KaakonKantri
Kuva: Taustalla uuden yrityksen uudet toimitilat. Virve Heikin mukaan yritystuen merkitys on näkynyt siinä, että yritys on saatu polkaistua kerralla kunnolla käyntiin. Fani-koira keskittyi kameralle poseeraamisen sijaan tarkkailemaan ohi lentävän lintuparven liikkeitä.
Etusivun kuva: Mielenkiinto eläinten parissa toimimiseen antoi Virve Heikille alkukipinän oman yrityksen perustamiseen. Välillä apuna häärii myös avulias koiraherra nimeltään Fani.


Ely
Leader Kaakkoisuomi
Maaseutu
Maaseuturahasto

KaakonKantri

KaakonKantri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tuloksista ja rahoitusmahdollisuuksista Kaakkois-Suomessa.

Lue rekisteriseloste

Ota yhteyttä

Toimisto:
c/o Leader Länsi-Saimaa ry
Raatimiehenkatu 18, 2. krs.
53100 Lappeenranta

Ota yhteyttä meihin