KaakonKantri on Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Leader-yhdistysten yhteinen tiedotuskanava.

Urut high tech -versiona

Yritys syntyy usein tarpeesta ratkaista jokin ongelma. Näin kävi myös Kuusankosken seurakunnassa kanttorina toimivalle Timo Vikmanille, kun tilapäisratkaisuna käytettyjen digitaalisten urkujen äänenlaatu ei tyydyttänyt häntä. 
- Se harmitus oli niin suuri, että se sai minut liikkeelle. 

Hän lähti etsimään digitaalista soitinta, jossa laatu olisi paras mahdollinen ja hinta kohtuullinen.  
- Mixtuurin nimi tuli esille, kun keskustelin arvostetun hollantilaisen urkurin kanssa. 
Yhteydenotto virtuaaliurkuja valmistavaan tehtaaseen Hollannissa johti lopulta siihen, että Vikmanille tarjottiin yhtiön edustusta Suomessa. 

 Mixtuur Finland Oy tuo maahan ja valmistaa huippuluokan virtuaaliurkuja, myy äänentoisto- ja äänityspalveluita sekä asentaa virtuaaliurkuja avaimet käteen -periaatteella.  
 - Myymme kokonaisratkaisuja, joiden olennainen osa on osaaminen. Minulla kirkkomuusikkona on sellainen näkökulma, että kun tehdään todella korkeatasoisesti, voidaan olla ylpeitä siitä.
Vikmanilla on vahva ammattitaito ääneen ja tekniikkaan. Hän on kouluttanut aiemmin muun muassa Sibelius-Akatemian ja Kuopion konservatorion opiskelijoille tietotekniikan hyödyntämistä musiikin alalla, esimerkiksi äänitystekniikkaa ja nuotitusohjelmien käyttöä.
- Kuusankoskelle tultuani tein äänityksiä Sonus-kuorolle ja paikallisille muusikoille. Tieto levisi pikkuhiljaa, vastuut kasvoivat ja nyt teen kansainvälisen tason äänityksiä, hän kertoo.

Isot projektit toivat tarpeen investointeihin

Kun yritys alkoi saada hoidettavakseen virtuaaliurkuja ja äänentoistoja suuriin konsertteihin esimerkiksi Helsingin musiikkitalossa, tuli tarve investoida laitteistoon yhä enemmän. 
- Mietin, että jos haluan tehdä isommin ja palkata työntekijöitä, toiminimi ei enää riitä. Pitää perustaa osakeyhtiö.
Vetoapua investointeihin löytyi maaseuturahastosta, Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta.
- Tuki on merkittävä. Se vastaa monen kuukauden palkkaa ja rohkaisee tekemään investoinnin. Hakemuksella tuli myös testattua se, että minun lisäkseni muutkin uskovat tähän hankkeeseen, Vikman pohtii. 

Uudenlainen urkutekniikka on otettu yllättävän mutkattomasti vastaan. Vikman ei ole havainnut muutosvastarintaa. Hän uskoo, että älypuhelimet kosketusnäyttöineen ovat valmistaneet ihmisiä siihen, että tekniikkaa käytetään laajasti hyväksi. 
- Ei minulla ole mitään tarvetta tai halua korvata hyviä pilliurkuja digitekniikalla, mutta tämä tuo mahdollisuuden toimia ympäristöissä, joihin pilliurkuja ei mahdu rakentamaan, niiden ylläpitoon ei ole mahdollisuuksia tai tarve on kertaluonteinen, kuten tapahtumissa. Virtuaaliurkuja voidaan rakentaa onnistuneesti myös sellaiseen tilaan, jonka akustiikka ei tue pilliurkujen sointia.

Yrityksen asiakkaita ovat esimerkiksi seurakunnat, musiikkifestivaalit ja useat arvostetut orkesterit Suomessa. Vikman asensi äskettäin Mixtuurin virtuaaliurut ja suomalaisen Genelecin äänentoiston myös Tallinnan Filharmoonialle historialliseen Mustapäiden taloon.
- Pystymme rakentamaan arkkitehtuurisesti uskottavaa tuotetta. Yhteistyö Genelecin ja radion sinfoniaorkesterin kaltaisten toimijoiden kanssa vahvistaa sen, että meihin voi luottaa, hän arvioi.

Mixtuur Finlandin tulevaisuus näyttää valoisalta.
- Uusien kohteiden lisäksi Suomessa on vähintään satoja kohteita, joissa on vanhaan tekniikkaan perustuvia digitaaliurkuja. Niillä on oma käyttöelinkaarensa.
Myös ammattimuusikot ja oppilaitokset tarvitsevat harjoitussoittimia.
- Uruthan ovat mielettömän monipuolinen soitin. Niillä soitetaan jääkiekkoareenoista alkaen, Vikman hymyilee. 


Yritysten kannattaa jalostaa investointi- ja kehittämisajatuksensa valmiiksi suunnitelmiksi ja hakea niille rahoitusta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta tai paikallisesta Leader-ryhmästä juuri NYT, sillä EU-ohjelmakausi 2014-2020 on loppusuoralla. Rahoituspäätöksiä voidaan tehdä vuoden 2020 loppuun asti ja rahoitettujen hankkeiden toteutusaika voi jatkua vuoden 2022 loppuun saakka.


Teksti ja kuvat: Saija Räty, tiedottaja, KaakonKantri

 

Ely
Leader Kaakkoisuomi
Maaseutu
Maaseuturahasto

KaakonKantri

KaakonKantri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tuloksista ja rahoitusmahdollisuuksista Kaakkois-Suomessa.

Ota yhteyttä

Toimisto:
c/o Leader Länsi-Saimaa ry
Raatimiehenkatu 18, 2. krs.
53100 Lappeenranta

Ota yhteyttä meihin