KaakonKantri on Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Leader-yhdistysten yhteinen tiedotuskanava.

Uusi yritys pystyyn haukkumisen siivittämänä

Hännät heiluvat ja iloinen haukahtelu kajahtelee agilitytreenien alkamisen merkiksi.


- Asiat lähti rullaamaan meillä tosi nopeasti, kaikki tapahtui oikeastaan alle puolessa vuodessa, Suvi-Tuuli Skyttä muistelee vajaan kahden vuoden takaista alkukipinää uuden yrityksen perustamiselle.

DogGym Saimaa tarjoaa monipuolisia koiraharrastusmahdollisuuksia, sekä tilavuokrausta. Idea uuden yrityksen perustamiseen alkoi muhia juuri yrittäjien yhteisen koiraharrastuksen kautta.
- Meillä on agilityn viikkotunteja, pentukoulutusta, näyttelykoulutuksia ja arkitottelevaisuutta. Lisäksi meillä on doboa, eli sellaista pallojumppaa koiralle ja ohjaajalle. Ja sitten tosiaan omatoimista hallin varaamista, Suvi-Tuuli kertoo.

Yritystä perustettaessa imatralaislähtöiset yrittäjät saivat alkuun neuvoja Imatran Seudun Kehitysyhtiöltä KEHY:ltä. Toimipaikan löydyttyä Lappeenrannasta KEHY vinkkasi yrittäjille yhteistyömahdollisuutta Leader Länsi-Saimaan kanssa.
 - Lähdettiin Leaderin kanssa työstämään sitä, että millaisia avustuksia meidän on mahdollista tähän saada, kun perustetaan uusi yritys, Suvi-Tuuli muistelee.

Tiiviin yhteistyön tuloksena DogGym Saimaa sai Leader Länsi-Saimaalta maaseuturahaston yritystukea investointeihin, sekä asiantuntijapalveluihin.
- Myö laitettiin yritys pystyyn elokuussa 2018, eli nyt ollaan reilu vuosi toimittu. Asiakkaita varsinkin agility puollelle on paljon. Talveksi hallia on buukattu myös runsaasti asiakkaiden omatoimisiin treenivuoroihin, yrittäjä tuumaa tyytyväisenä.

Katso video DogGym Saimaan tarinasta ja vauhdikkaista treeneistä.



Maaseuturahaston yritystukia haetaan Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen tai paikallisten Leader-ryhmien kautta. Ota yhteyttä ELY-keskukseen tai oman alueesi Leader-ryhmään ja kerro yrityksesi kehitystarpeista.


Teksti, kuvat ja video: Henri Niiranen, sisällöntuottaja, KaakonKantri
Kuva:  Suvi-Tuuli Skyttä kertoi yrittäjien yhteisen koiraharrastuksen antaneen kipinän uuden yrityksen perustamiselle.
Etusivun kuva: DogGym Saimaan treeneistä ei vauhtia puutu.

Ely
Leader Kaakkoisuomi
Maaseutu
Maaseuturahasto

KaakonKantri

KaakonKantri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tuloksista ja rahoitusmahdollisuuksista Kaakkois-Suomessa.

Ota yhteyttä

Toimisto:
c/o Leader Länsi-Saimaa ry
Raatimiehenkatu 18, 2. krs.
53100 Lappeenranta

Ota yhteyttä meihin