KaakonKantri on Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Leader-yhdistysten yhteinen tiedotuskanava.

Kaupallisen kalastuksen Mestari-kisälli -hanke käynnistyi

Kotimaisen kalan tarjonta ei vastaa kysyntää ja kalastajien ammattikunta ikääntyy kovaa vauhtia. Uusille kaupallisille kalastajille olisikin tarvetta enemmän kuin alalle tulijoita löytyy. Suoraan koulun penkiltä kalastajaksi hyppääminen on hankalaa, sillä alan salaisuudet oppii parhaiten konkarin mukana liikkumalla.

Sisä-Suomen kalatalousryhmän Mestari-kisälli -hanke on saattanut yhteen kahdeksan kaupallista kalastajaa ja alalle aikovaa henkilöä työpareiksi ympäri Keski-Suomea ja Päijät-Hämettä. Mestari-kisälliparien yhteistyö alkoi syyskuussa pidetyn alkuinfotilaisuuden myötä ja jatkuu läpi tulevan vuoden. Hankkeen aikana osallistujat työskentelevät työpareina yhteensä kuusi kuukautta. Työjaksot sijoitetaan vuoden ajalle siten, että kalastajan kausiluontoisen työn sesongit tulevat tutuiksi. Hankkeessa on vielä tilaa yhdelle kisällille.

Haastava, mutta antoisa ammatti

Hankkeen aloitustilaisuudessa keskusteltiin kaupallisen kalastuksen julkisuuskuvasta, jonka todettiin painottuvan pitkälti ongelmiin ja negatiivisiin puoliin. Vaikka alalla on haasteensa ja ongelmakohtansa, on kyseessä kuitenkin antoisa ammatti ja elämäntapa, jota monet eivät malta lopettaa edes eläkkeelle jäätyään. Hankkeessa halutaankin kisällien kouluttamisen ohella lisätä myös kuluttajien tietoisuutta alan positiivisista puolista. Hankkeen Facebook-sivuilta voi seurata mestari-kisälliparien toimintaa ja hankkeen etenemistä tulevan vuoden kuluessa.

Kalastajien ammattikunnan ikääntyminen on ongelmana niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. Hankkeen myötä on kuitenkin positiivisesti yllätytty siitä, miten paljon kaupallisesta kalastuksesta kiinnostuneita nuoria on löytynyt. Vastaavia mestari-kisälli -hankkeita onkin tällä hetkellä useamman kalatalousryhmän toiminta-alueella Suomessa. Myös eurooppalaiset kalatalouspäättäjät ovat osoittaneet kiinnostusta vanhan mestari-kisällimenetelmän käytöstä kalastajien kouluttamisessa.

Kouluyhteistyöstä hyötyä kisälleille

Mestari-kisälli -hanke toteutetaan yhteistyössä Koulutuskeskus Salpauksen kanssa. Yhteistyön ansiosta kisällit saavat suorittaa hankkeen lopuksi näyttökokeena kalatalouden perustutkintoon kuuluvan tutkinnon osan ”Ammattikalastajana toimiminen”. Lisäksi kaikki hankkeeseen osallistuvat saavat suorittaa kalatalouden alalla hyödylliset hygieniapassin, ensiapukurssin sekä vuokraveneen kuljettajankirjan. Halutessaan kisällit voivat jatkaa kalatalouden perustutkinnon loppuun hankkeen jälkeen. Esimerkiksi nuoren kalastajan EU-tukien saamisessa ammatillisesta koulutuksesta on merkittävää hyötyä. 

Hanketta rahoittaa ja hallinnoi Sisä-Suomen kalatalousryhmä, jonka toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen maakunnat sekä Kouvolan, Iitin ja Pertunmaan kunnat. Hankkeen rahoitus tulee Euroopan meri- ja kalatalousrahastolta, Suomen valtiolta ja alueen kunnilta. 


Kaakkois-Suomi on jakautunut kolmen kalatalousryhmän alueelle. Kouvola ja Iitti kuuluvat Sisä-Suomen kalatalousryhmään, Etelä-Karjala Itä-Suomen kalatalousryhmääna ja Kymenlaakson rannikkoseutu Etelä-Suomen kalatalousryhmä ESKO:on. Kalatalouden paikalliset toimintaryhmät edistävät meri- ja kalatalouden elinkeinoja. Ne auttavat kalastajia uusien liiketoimintamahdollisuuksien löytämisessä, innostavat nuoria alalle ja edesauttavat kehittämään ja brändäämään kalatuotteita.


Teksti: Maiju Puranen, kalatalouskoordinaattori, Sisä-Suomen kalatalousryhmä
Kuvateksti: Hankeosallistujat tapasivat alkuinfotilaisuudessa Päijänteen rannalla. Mukana hankkeessa on joukko kalastajia ja kalastuksesta kiinnostuneita kisällejä. Tukena heillä on Sisä-Suomen kalatalousryhmän ja Koulutuskeskus Salpauksen asiantuntijoita. Kuvaaja: Henna Pirkonen, kyläaktivaattori, Päijänne-Leader ry
Kuvaaja etusivu: Arongas, Pixabay

 

Ely
Leader Kaakkoisuomi
Maaseutu
Maaseuturahasto

KaakonKantri

KaakonKantri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tuloksista ja rahoitusmahdollisuuksista Kaakkois-Suomessa.

Ota yhteyttä

Toimisto:
Leader Länsi-Saimaa ry
Raatimiehenkatu 18, 2. krs.
53100 Lappeenranta

Ota yhteyttä meihin