EU alkaa omalta kotioveltasi

Lokakuun lopussa Euroopan parlamentin suomalaisdelegaatio näki, kuuli, maistoi ja haistoi, mitä kaikkea EU-osarahoituksella on saatu aikaiseksi Kotkan-Haminan seudulla. Ensimmäinen tutustumiskohde oli haminalainen Takaladon Liha & Kala Oy, joka on erikoistunut kotimaisiin lihatuotteisiin. Vuonna 2011 ovensa avannut yritys maustaa ja palvaa suuren osan tuotteistaan itse.

- Kaverit sanoivat silloin, että hullu, kun perustaa lihakaupan keskelle metsää. Mutta tilat loppuivat pian kesken, myhäili yrittäjä Mika Nopanen.
Tällä hetkellä yrityksessä on kuusi työntekijää ja tuotteiden kasvavaan kysyntään on vastattu investoimalla muun muassa uusiin laitteisiin. Tukea investointeihin yritys on saanut Kaakkois-Suomen ELY-keskukselta.
- Tuet ovat tärkeitä. Pankille on iso asia, kun 35 prosenttia investoinnin rahoituksesta tulee maaseuturahastosta, Nopanen kuvaili.

Takaladon Liha & Kala on ollut aktiivisesti mukana myös niin ikään EU-osarahoitetuissa yritysryhmähankkeissa, joissa on tehty kaakkoissuomalaista ruokaosaamista tutuksi venäläisille.
- Venäläiset ovat kiitelleet, että Suomen maaseutua yrityksineen ei löytäisi ilman tällaisia hankkeita. On hienoa, että meillä yrittäjät ovat rohkeasti lähteneet mukaan uusiin avauksiin. Maaseutu ei kehity, jos ei oteta yhdessä riskiä, kiitteli yritysvierailuissa mukana ollut elintarvike- ja vientiasiantuntija Tuula Repo ProAgriasta.
EU:n osarahoitus eli yritystuki Leader Sepralta on tarjonnut eväitä kasvuun myös palkitulle virolahtelaiselle tilapanimolle Takatalo & Tompuri Brewerylle, joka oli Europarlamentin suomalaisvaltuuskunnan toinen tutustumiskohde. 

Positiivisuus ja tekemisen meininki ovat avaimet hyvään tulevaisuuteen 

Yritysvierailut liittyivät 30. lokakuuta Kotkan merikeskus Vellamossa järjestettyyn Kasvun karavaani –tapahtumaan, jonka järjesti EU-tietopisteenä palveleva Leader Sepra yhdessä Euroopan komission Suomen edustuston, Euroopan parlamentin Suomen-toimiston ja eduskuntatiedotuksen kanssa. 

Vellamossa yleisö pääsi tenttaamaan europarlamentaarikkoja. Kun Nato-kysymys, pakolaiskriisi ja ilmastonmuutos oli käyty läpi, päästiin paikallistason kehittämiseen.
- Tulevaisuusajattelu ja positiivisuus ovat tärkeitä. Pitää olla tekemisen meininki ja tahtotila. On kuntia, joissa syntyy yrityksiä, jatkojalostusta ja niin edelleen. On myös kuntia, joissa on luovutettu. Siihen ei kannata lähteä, opasti Euroopan komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen kabinettipäällikkö Risto Artjoki.
Hän sanoi kuulleensa usein, että paikallinen kehittäminen on sellaista pipertämistä.
- Itse pidän sitä starttitoimintana, Artjoki linjasi.
Hän muistutti, että esimerkiksi maailmalla menestynyt Kyrö Distillery sai ensimmäisen rahoituksensa paikalliselta Leader-ryhmältä.
- Pienestä kaikki yritykset ovat aloittaneet. Leaderiin liittyy kokeilemisen meininki. Ei välttämättä kannata tehdä asioita kuten ennenkin, kabinettipäällikkö jatkoi.

Europarlamentaarikko Heidi Hautala puolestaan näkisi mielellään Leader-toiminnan leviävän entistä vahvemmin myös kaupunkeihin.
- Esimerkiksi Helsingin lähiöihin voitaisiin tuoda uudenlaista yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta Leader-mallin avulla, hän pohti.

EU-osarahoitteinen hanke- ja yritysrahoitus on tuonut siis paljon työtä ja toimeentuloa sekä uudenlaisia mahdollisuuksia niin Kotka-Haminan seudulle kuin koko Suomen ja Euroopan unioinin alueelle. Mutta onko EU:ssa mitään huonoa?
- Eri EU-maissa on erilaiset järjestelmät ja niiden yhteensovittaminen on hankalaa, mainitsi Miapetra Kumpula-Natri (sd).
- Äärimmäisen huono päätöksentekokyky. Neuvostossa junnataan asioita vuosikausia, koska muutama vastustaa, huomautti Nils Torvalds (rkp).


Europarlamenttivaalit järjestetään toukokuussa 2019 ja niissä kannattaa äänestää, sillä Euroopan unioni ei ole kasvoton byrokratiakoneisto Brysselissä, vaan vaikuttaa monin eri tavoin jokapäiväiseen elämäämme ihan kotinurkillamme, kuten Kasvun karavaani –tapahtumassakin kuultiin. EU-aiheisiin kysymyksiin saat vastauksia esimerkiksi Leader Sepran EU-tietopisteestä.


Teksti ja kuvat: Saija Räty, tiedottaja, KaakonKantri

Kuvatekstit:
Vasen yläkulma:
 Kaisa Heimonen (vas.) Kotkan Ohjaamosta, Ninni Yliaho ja Jonna Mutku Virolahdelta kertoivat kokemuksistaan leiriltä Kroatiasta, jonne he osallistuivat EU:n koulutuksen, nuorison ja urheilun ohjelman Erasmus+:n kautta. He pitävät tärkeänä, että nuorilla on mahdollisuus päästä oppimaan kansainvälisyyttä ja sosiaalisia taitoja sekä luomaan kansainvälisiä verkostoja työ- ja koulutustaustasta tai varallisuudesta riippumatta. Nuoret ohjaajan kera olivat mukana Erasmus+vaihdossa Leader Sepran kautta.
Oikea yläkulma: Europarlamentin suomalaisdelegaatio halusi kuulla Takaladon Liha & Kala Oy:n yrittäjältä Mika Nopaselta (oik.) muun muassa yrityksen markkinoinnista. Kuvassa vasemmalta Leader Sepran hallituksessakin vaikuttanut yrittäjä Jarmo Ahonen, europarlamentaarikko Heidi Hautala ja kabinettipäällikkö Risto Artjoki.
Vasen alakulma: Europarlamentaarikot Heidi Hautala, Nils Torvalds ja Miapetra Kumpula-Natri sekä kabinettipäällikkö Risto Artjoki vastailivat nuorten kysymyksiin merikeskus Vellamossa. Tilaisuuden juonsi näyttelijä-juontaja Veli-Matti Karén (kuvassa vasemmalla).
Oikea alakulma: Kasvun karavaani –tapahtuman yleisössä oli muun muassa opiskelijoita paikallisista lukioista.
Kuva etusivulla: Päivän yritysvierailukohteisiin kuuluneella Takaladon Liha & Kala Oy:llä on mieleenpainuva mainoslause. Taustalla hymyilee Leader Sepran toiminnanjohtaja Marjo Tolvanen.

 

Ely
Leader Kaakkoisuomi
Maaseutu
Maaseuturahasto

KaakonKantri on Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Leader-yhdistysten yhteinen tiedotuskanava.

KaakonKantri

KaakonKantri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tuloksista ja rahoitusmahdollisuuksista Kaakkois-Suomessa.

Ota yhteyttä

Toimisto:
Leader Länsi-Saimaa ry
Kipparinkatu 1, 53900 Lappeenranta

Ota yhteyttä meihin