Jokaisen yrityksen takana on tarina

Kun Emma Holopainen, Iida Kontunen ja Oona Mouhu aiemmin herkuttelivat suklaalla, eivät he sen tarkemmin ajatelleet, millainen tarina suklaata valmistavan yrityksen taakse kätkeytyy. Tänä syksynä yritysten tarinat ovat avautuneet tytöille aivan uudella tavalla, kun Saimaanharjun yhtenäiskoulun 7.-9. –luokkalaiset ovat tutustuneet suomalaisiin brändeihin omassa Suomi 100 –projektissaan.

Marraskuun puolivälissä oppilaat saivat vieraakseen lappeenrantalaisen Ville Naumasen, joka valmistaa yksilöllisiä puutuotteita Luomus Woodworks –yrityksessään. - Koska olen perusteellinen jätkä, ajattelin aloittaa historiasta. Mutta skipataan kuitenkin Kreikan arkaainen kausi ylitse, hän veisteli.
Kreikan historian sijaan koululaiset kuulivat Villen tarinan, sillä omien vahvuuksien kehittymiseen ja yrittäjäksi ryhtymiseen vaikuttaa koko eletty elämä iloineen ja suruineen. Villelle yläkoulu oli häijy paikka. Hänet suljettiin ulos kaveriporukasta, eikä hänellä ollut yhtään ystävää.
- Koulussa en halunnut valita käsitöitä, koska kiusaajat olivat käsityötunnilla. Sen sijaan otin lisää matematiikkaa, mikä ei kaduta tänä päivänä yhtään, hän kertoi.
Koska kavereita ei ollut, jäi Villelle aikaa opiskeluun. Samalla hän teki tärkeän päätöksen: ”En halua olla kuin nuo kiusaajat. Haluan olla parempi kuin he ovat.”

Tuhkasta nousi Luomus

Lukiossa Villellä meni jo mukavammin, sillä hän sai kavereita. Armeija-aika oli yhtä nousukiitoa.
- Siellä minusta tuli tavoitteellinen kaveri. Halusin mennä niin pitkälle kuin mahdollista. Ja yhtäkkiä olin sadan ukon johtaja, hän kuvaili.
Sama meno jatkui yliopistossa ja Ville opiskeli tekniikan tohtoriksi asti. Yliopistosta Ville siirtyi insinöörin töihin lappeenrantalaiseen Visedoon, jossa hän suunnitteli muun muassa maailman ensimmäisen sähkö-hybridi kivenmurskaimen. Maailma tuli työn merkeissä tutuksi ja ystäväpiiri koostui kansainvälisistä insinööreistä. Kaakkois-Suomi oli Villelle yhtä kuin Lappeenrannan Prisma, jossa hän kävi perjantaisin ruokaostoksilla.

Lopulta Ville huomasi olevansa käytännöllisesti katsottuna aina töissä.
- Eräänä kesänä ensimmäisenä työpäivänä loman jälkeen huomasin olevani aivan sippi. Kuvitelkaa, ensimmäisenä työpäivänä! Lääkäri käski, että nyt Ville rupeat miettimään elämää.
Ja Ville mietti. Hän huomaisi, että hänen intohimonsa on luoda kauniita, hyvin tehtyjä esineitä puusta. Ville vaihtoi insinöörin työn yrittäjyyteen. Tuhkasta nousi Luomus Woodworks.
- Nämä yhdeksän kuukautta yrittäjänä ovat olleet elämäni parhaita päiviä. Saan tehdä sellaisia juttuja, mitä haluan ja on aikaa myös perheelle, Ville iloitsi.

Kaikki on itsestä kiinni

Ville Naumanen muistutti, että yrittäjänä kaikki on itsestä kiinni.
- Jos haluaa menestyä, on oltava avoin, kekseliäs, ahkera ja nöyrä. Yrittäjän pitää osata myös markkinoida. Yhtään pöytää ei tulla hakemaan Rutolan montusta, jos en pidä meteliä itsestäni, hän sanoi.
Yksinään ei kuitenkaan tarvitse pärjätä, sillä yrittäjille on tarjolla apua monesta osoitteesta, esimerkiksi Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta, josta Luomus Woodworks sai rahoitusta markkinoinnin ja liiketoimintaosaamisen kehittämiseen.
Esitelmänsä lopuksi Ville piirsi liitutaululle Suomen kartan ja havainnollisti, kuinka kansantalous toimii: Kun ostamme ulkomaisia tuotteita, menee raha niistä pääosin ulkomaille. Rahavirrat liikkuvat puolestaan maailmalta Suomeen, kun kotimaiset yritykset myyvät tuotteitaan ulkomaille.
- Yrittäjinä teillä on todellinen mahdollisuus vaikuttaa Suomen tulevaisuuteen, Ville summasi.


Kuvateksti: Ville Naumanen kertoi Taipalsaarella Saimaanharjun yhtenäiskoulun 7.-9. -luokkalaisille opettavaisen tarinan siitä, kuinka hänestä tuli yrittäjä.
Kuvateksti etusivulla: 7.-luokkalaisiin Emma Holopaiseen, Iida Kontuseen ja Oona Mouhuun Ville Naumasen yrittäjyystarina teki vaikutuksen.
- Vaikka hän ei ollut koulussa paljoa käsityötunneilla, osaa hän silti tehdä nykyään hienoja puutöitä, Iida kuvaili.
Myös Villen tiivistys kansantalouden toiminnasta herätti tytöissä ajatuksia.
- En tiennyt aiemmin, miten rahaa tulee Suomeen ulkomailta, Emma sanoi.
Teksti ja kuvat: Saija Räty, tiedottaja, KaakonKantri

 

Ely
Leader Kaakkoisuomi
Maaseutu
Maaseuturahasto

KaakonKantri on Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Leader-yhdistysten yhteinen tiedotuskanava.

KaakonKantri

KaakonKantri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tuloksista ja rahoitusmahdollisuuksista Kaakkois-Suomessa.

Ota yhteyttä

Toimisto:
Leader Länsi-Saimaa ry
Kipparinkatu 1, 53900 Lappeenranta

Ota yhteyttä meihin