Tilojen laajennus mahdollisti työntekijän palkkaamisen

Sattumalla voi olla yllättävän paljon valtaa elämässämme. Pirjo Rapatin sattuma toi Amsterdamista Luumäelle kymmenen vuotta sitten.

- Mieheni on hollantilainen ja asuimme Amsterdamissa. Joka vuosi oli kuitenkin sellaisia työprojekteja, että tulin aina muutamaksi kuukaudeksi Suomeen. Sitten rupesimme miettimään, että Suomessakin olisi kiva olla joku paikka, jossa voisi asustaa, hän kertoo.
Pariskunta kävi parin vuoden ajan katselemassa taloja Suomesta, kunnes he päätyivät Luumäen Kaitjärvelle.
- Ihan sattumoisin tämä paikka valikoitui. Ei meillä ollut väliä, missä päin Etelä-Suomea ollaan, pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva Rapati jatkaa.

Hän perusti mainostoimistonsa Wunjo Oy:n parikymmentä vuotta sitten Lahteen. Toimisto on vaihtanut vuosien varrella osoitetta sujuvasti yrittäjän muuttojen mukana niin Lappiin, Helsinkiin, Amsterdamiin kuin Luumäellekin.
- Toimisto kulkee mukana. Tietotekniikka on mahdollistanut sen, hän kuvailee.
Aiemmin asiakkaat olivat lähellä ja heitä tavattiin kasvotusten. Nyt sähköposti, Skype, videoneuvottelut ja muut etätyökalut mahdollistavat asiakassuhteiden hoitamisen vaikka maailman toiselta laidalta.
- Kun muutin Lappiin tai Amsterdamiin, eivät asiakkaat olleet moksiskaan, Rapati sanoo.
Tälläkin hetkellä yrityksellä on paljon asiakkaita pääkaupunkiseudulla. Toisinaan asiakkaita käy myös Luumäen toimistolla, mutta on todennäköisempää, että mainostoimiston väki hurauttaa asiakkaan luokse.
- Tästä on kaksi tuntia Kehä kolmoselle, jonka varrella useimmat asiakkaat ovat. Silloin on helppo yhdistää monta palaveria.

Maaseudulle mahtuu monenlaista yritystoimintaa

Pikkulinnuilla on lounasaika meneillään mainostoimiston ikkunan takana. Konttori on remontoitu 1800-luvulla rakennetun maalaistalon siipeen. Sokkeloinen, pääosin poissa käytöstä ollut tila uudistettiin täysin toissa syksyn aikana ja palvelee nyt yrityksen toimitilana. 
- Uusi tila mahdollisti työntekijän palkkaamisen. Muuten se ei olisi ollut mahdollista, Pirjo Rapati huomauttaa.
Yritys sai toimitilansa laajentamiseen ja modernisointiin tukea maaseuturahastosta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen kautta. 
- Tilaan mahtuu nyt periaatteessa neljä ihmistä työskentelemään. Yleensä meitä on vain kolme, joskus neljä, kun joku graafikoista tulee paikalle.
Varsinaisesti yrityksessä on yksi ulkopuolinen työntekijä. Mainostoimiston tiimiin kuuluu kuitenkin muita yrityksiä, joiden kanssa toimitaan kiinteässä verkostossa.
- Se minusta on hienoa, että nykyisin ajatellaan niin, että haja-asutusalueella voi tehdä muutakin yritystoimintaa kuin maataloutta tai maatilamatkailua ja kuulua myös yritystuen piiriin. Digitalisointi menee koko ajan pidemmälle, mikä mahdollistaa yhä monipuolisemman yrittämisen missä vain, Pirjo Rapati iloitsee.


Tutustu maaseuturahaston yritystukiin, joita on mahdollista saada myös yllättävän lähellä kaupunkikeskustoja. Saat lisätietoa tukien ehdoista ja hakemisesta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta ja paikallisesta Leader –ryhmästä, linkki yhteystietoihin. Rahoittajien edustajiin kannattaa olla yhteydessä jo ennen hakemuksen täyttämistä.


Teksti: Saija Räty, tiedottaja, KaakonKantri
Kuva: Nopea 4G-nettiyhteys mahdollistaa mainostoimiston pyörittämisen haja-asutusalueella, Pirjo Rapati kertoo. Kuvaaja: Saija Räty

 

Ely
Leader Kaakkoisuomi
Maaseutu
Maaseuturahasto

KaakonKantri on Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Leader-yhdistysten yhteinen tiedotuskanava.

KaakonKantri

KaakonKantri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tuloksista ja rahoitusmahdollisuuksista Kaakkois-Suomessa.

Ota yhteyttä

Toimisto:
Leader Länsi-Saimaa ry
Kipparinkatu 1, 53900 Lappeenranta

Ota yhteyttä meihin