Reporanka-Yhtiöt vie saunomisen uudelle tasolle

Kouvolassa Käyrälammen alueen palvelutarjonta kehittyy liikuntapainotteisesti. Avantouimarit saavat täysin uuden saunarakennuksen.

Kouvolalainen Reporanka-Yhtiöt Oy on vuokrannut kalustettuja asuntoja Kouvolan seudulta vuodesta 2002 saakka. Viisi vuotta sitten yritys teki uudenlaisen aluevaltauksen ja ryhtyi pyörittämään Käyrälammen rannalla sijaitsevaa avantouimareiden saunaa, joka palvelee myös kesäisin.
- Sauna on VR:n vanha rakennus, joka avautui kaikille käyttäjille ilmeisesti 1960-luvulla, kertoo Reporanka-Yhtiöt Oy:n yrittäjä Mikko Mäkelä.

Melko pian kävi ilmi, että saunarakennus oli niin huonossa kunnossa, että se alkoi olla tiensä päässä. 
- Vaihtoehtoina oli lopettaa saunatoiminta tai rakentaa uudet tilat, Mäkelä kuvailee.
VR:llä, jonka vuokralaisena Reporanka-Yhtiöt toimi, ei ollut intressejä ryhtyä remonttipuuhiin.
- Pienen mietintätauon jälkeen päätimme, että alamme suunnitella uutta saunaa. Teimme kaupat alueesta, Mäkelä jatkaa.

Mikko Mäkelä oli kuullut Manner-Suomen maaseutuohjelman yritystuista ja otti yhteyttä Jukka Saarniin Kaakkois-Suomen ELY-keskukseen. Selvisi, että Käyrälampi kuuluu ohjelma-alueeseen ja yrityksellä on mahdollisuus saada investointitukea.
- Asiat lähtivät helposti ja hyvin eteenpäin. Yhteistyö on toiminut ELY-keskuksen kanssa hienosti, yrittäjä kiittelee.
Hänelle oli hienoinen yllätys, että maaseutuohjelman yritystukea on mahdollista saada niinkin lähellä Kouvolan kaupunkialuetta.
- Maaseutu on tullut lähemmäs kaupunkia, Mäkelä hymyilee.

Käyrälammen alue on hyvässä kehityskierteessä

Tavoitteena on, että Käyrälammen uusi sauna valmistuu ennen ensi kesää. Toisena tavoitteena on, että uusi sauna vetäisi 30 000 kävijää vuodessa.
- Tähän saakka saunatoiminta on ollut aika pienimuotoista, yrittäjä huomauttaa.
Hän lupaa, että uudesta rakennuksesta tulee todella hyvä.
- Suunnitteluun on panostettu hurjasti, Mäkelä sanoo.

Rakennukseen tulee kaksi isoa saunaa, pukuhuoneet ja sosiaalitilat. Saunojia tulevat palvelemaan myös kokouskäyttöön soveltuva kabinetti, tila hierojalle sekä kioskikahvio. Valmistuttuaan uusi sauna sulautuu hyvin ympäröivään luontoon.
- Rakennuksesta tulee perinteikkään näköinen. Siihen tulee paljon puupintaa ja viherkatto, Mäkelä kuvailee.

Saunaprojektin aikana Käyrälammen ympäristössä on käynnistynyt muitakin hankkeita. Saunarannan taakse rakennetaan parhaillaan pyörätietä, joka yhdistää Lautarontien ja Käyrälammen rannalla sijaitsevan vesipuiston kevyen liikenteen väylän. Talvella Kouvolan laduille pääsee suoraan Käyrälammen saunan parkkipaikalta.
- Voi käydä ensin hiihtämässä ja tultua heittämässä löylyt, Mäkelä vinkkaa.
Käyrälammen ympäristössä on jo ennestään muun muassa Tykkimäen huvipuisto, vesipuisto sekä leirintäalue. Alueelle on tulossa myös frisbeegolfrata.
- Koko alue on hyvässä kehityskierteessä ja se kehittyy liikunta- ja ulkoilukäyttöön. Uskon, että lopputulos on kaikille hyvä, Mäkelä sanoo. 


Kaakkois-Suomesta 97 % kuuluu maaseutuun. Katso, kuuluuko yrityksesi maaseutu- vai kaupunkialueelle Kaakkois-Suomen kaupunkien aluerajauskartoista. Kysy lisää Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta tai Leader-ryhmistä.


Teksti ja kuvat: Saija Räty, tiedottaja, KaakonKantri
Kuvateksti: Mikko Mäkelän yritys rakennuttaa uutta saunaa Käyrälammen rannalle. Vanha saunarakennus palvelee asiakkaita edelleen rakennusprojektin aikana. 

 

Ely
Leader Kaakkoisuomi
Maaseutu
Maaseuturahasto

KaakonKantri on Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Leader-yhdistysten yhteinen tiedotuskanava.

KaakonKantri

KaakonKantri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tuloksista ja rahoitusmahdollisuuksista Kaakkois-Suomessa.

Ota yhteyttä

Toimisto:
Leader Länsi-Saimaa ry
Kipparinkatu 1, 53900 Lappeenranta

Ota yhteyttä meihin