KaakonKantri on Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Leader-yhdistysten yhteinen tiedotuskanava.

Loiston päivät palasivat Lemin pappilaan

Kiiltäväkylkisiä kaakeliuuneja, kauniita ruutuikkunoita ja puinen portaikko. Lemin vanha pappila henkii entisaikojen tunnelmaa, vaikka se on remontoitu nykyajan vaatimukset täyttäväksi näyttelykeskukseksi.

Lemin pappilan suunnitteli arkkitehti Toivo Salervo ja se valmistui 1920-luvulla korvaamaan aiemman pappilarakennuksen, jonka punakapinalliset olivat polttaneet huhtikuussa 1918. Vuosina 1977 – 2008 talo palveli kunnanvirastona, kunnes se jäi tyhjilleen sisäilmaongelmien takia. 
Lemiläiset halusivat komean, keskellä kirkonkylää seisovan rakennuksen takaisin arvoiseensa käyttöön, ja kunta teki talossa mittavan peruskorjauksen vuosina 2013 – 2015. Lemin kunta sai investointiin rahoitusta maaseutuohjelmasta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen kautta.

Vanhan pappilan uusi elämä käynnistyi näyttävästi huhtikuussa 2015 näyttelyllä Ville Haapasalo – Et kuitenkaan usko, jossa oli esillä valokuvaaja Juha Metson töitä. Taiteilijan itsensä lisäksi avajaisissa oli mukana Kauko Röyhkä, joka on kirjoittanut samannimisen kirjan Ville Haapasalon vaiherikkaista vuosista Venäjällä. Näyttely veti noin 2000 kävijää.
- Yleisöltä tuli paljon positiivista palautetta. He ihmettelivät, miten näin laaja näyttely on tänne saatu, kertoo Lemin kunnan vapaa-aikasihteeri Sirkka Liljander.

Historiaa, Staminaa ja Taivaanrannanmaalareita

Pappilan historia heräsi toden teolla henkiin viime joulun alla järjestetyssä tunnelmallisessa konsertissa, jossa esiintyivät talossa asuneen rovasti Katteluksen jälkeläiset Liisa ja Saima Malmivaara. Mirja Heininen, omaa sukuaan Kattelus, kertoi tilaisuudessa lapsuutensa jouluista vanhassa pappilassa.
Kevään aikana pappilassa on nähty muun muassa oppilastöiden näyttely ja nyt talon ovat vallanneet Taivaanrannanmaalarit.
- Lemillä on paljon pöytälaatikkotaiteilijoita. Olen saanut ylipuhuttua harrastajataiteilijoita pitämään täällä yhteisnäyttelyn, valaisee pappilassa työskentelevä info-ohjaaja Marjo Nisonen.

Tänä kesänä talossa järjestetään useita erilaisia näyttelyitä. Esimerkiksi elokuussa on luvassa lemiläislähtöisen metallibändin Staminan 20-vuotiskauteen liittyvää aineistoa. Pappilassa palvelee käsityöläisten puoti ja ovet ovat avoinna päivittäin kello 11 – 16 elokuun loppuun saakka.
- Kävijät ovat sanoneet, että on hienoa, kun talo on laitettu kuntoon, eikä jätetty rapistumaan, Nisonen huomauttaa.


Lue, millaisia mahdollisuuksia kehittämis- ja investointihankkeiden tuet antavat oman kotiseutusi kehittämiseen. Linkki esitteeseen. Linkki Lemin kunnan nettisivuille ja vanhan pappilan Facebook-sivuille.


Teksti: Saija Räty, KaakonKantri
Kuva: Marjo Nisosella on historiaa henkivä työympäristö Lemin vanhassa pappilassa. Kuva: Saija Räty, KaakonKantri
Kuva edellisellä sivulla: Lemin kunta osti pappilan seurakunnalta vuonna 1976. Nyt rakennus palvelee monipuolisena näyttelykeskuksena. Kuva: Lemin kunta

 

 

 

Ely
Leader Kaakkoisuomi
Maaseutu
Maaseuturahasto

KaakonKantri

KaakonKantri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tuloksista ja rahoitusmahdollisuuksista Kaakkois-Suomessa.

Ota yhteyttä

Toimisto:
Leader Länsi-Saimaa ry
Raatimiehenkatu 18, 2. krs.
53100 Lappeenranta

Ota yhteyttä meihin