P. E. Svinhufvudilla oli merkittävä rooli Suomen itsenäistymisessä

Lääninrovasti Heikki Svinhufvudin isoisä P. E. Svinhufvud kertoi monesti, kuinka haluton ja epävarma hän oli Suomen itsenäisyyssenaatin muodostajaksi.
- Epävarmoissa oloissa tuosta virasta olisi voinut muodostua hengenvaarallinen, Heikki Svinhufvud huomauttaa.

P. E. Svinhufvud otti vaikean tehtävän rohkeasti vastaan ja nousi itsenäistymisen ajan näkyvimmäksi hahmoksi. Itsenäisyyssenaatilla tarkoitetaan P. E. Svinhufvudin ensimmäistä hallitusta, jonka antaman itsenäisyysjulistuksen eduskunta hyväksyi 6. joulukuuta 2017. Pääministeri, itsenäisyyssenaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvud kävi henkilökohtaisesti hakemassa tunnustuksen Suomen itsenäisyydelle Neuvosto-Venäjältä.

Kotkaniemessä alkaa uusi kukoistuskausi

P. E. Svinhufvudin kotitalo Kotkaniemi sijaitsee Luumäellä, Kivijärven rannalla. Kotkaniemi siirtyi vuosituhannen vaihteessa Museovirastolle, joka avasi rakennuksessa museon vuonna 2000. Vuonna 2012 Kotkaniemen kotimuseon ylläpito lakkasi Museoviraston säästötoimien seurauksena. Presidentin kotitalon tulevaisuuden turvaamiseksi Luumäen kunta ja P. E. Svinhufvudin muistosäätiö perustivat Kotkaniemi-säätiön.

Tällä hetkellä Kotkaniemi on heräämässä uuteen kukoistukseen. Valtion rahoittama rakennuksen peruskorjaus valmistui marraskuussa 2017, puutarha on ennallistettu 1930-luvun asuunsa ja kotimuseo avautuu uudelleen toukokuussa 2018.
- Museovirasto on tässä nykyään valtion vuokralaisena, mutta Kotkaniemi-säätiöllä on sekä oikeus että velvollisuus Kotkaniemen käyttöön ja avoinna pitämiseen. Säätiö on vastuussa museonäyttelyn juoksevista kuluista, valaisee Heini Kähkönen.

Kähkönen on työskennellyt Kotkaniemi lentoon –hankkeen projektipäällikkönä viime kesäkuusta lähtien. Leader Länsi-Saimaan rahoittaman hankkeen tarkoituksena on luoda toimintamalli ja verkosto museon käynnistämiseksi ja ylläpitämiseksi.
- Esimerkiksi kahvilayrittäjän kanssa on tehty sopimukset hankkeen aikana, Kähkönen kertoo.
Kahvilan lisäksi Kotkaniemeen on tulossa ainakin vuokrattavia kokoustiloja. Erilaiset oheistoiminnot ovat tarpeen, jotta säätiön talous ja sitä kautta myös kotimuseon tulevaisuus olisi turvattu.
- Toivomme, että paikalliset hyödyntäisivät Kotkaniemeä mahdollisimman paljon. Toivomme tänne järjestöjä tapahtumia järjestämään ja kaikenlaista toimintaa ensi kesäksi, Kähkönen sanoo.


Katso videolta itsenäisyyspäivän tunnelmia Kotkaniemestä. Video on julkaistu 6.12.2017 Facebookissa osana valtakunnallista Leader-joulukalenteria.


Kuvateksti: Kotkaniemi oli P. E. Svinhufvudin perheen koti vuosina 1908 – 1944. Svinhufvud toimi eduskunnan puhemiehenä 1907 – 1913, itsenäisyyssenaatin puheenjohtajana 1917 – 1918, itsenäisen Suomen ensimmäisenä omana valtionpäämiehenä 1918, uudelleen pääministerinä 1930 – 1931 ja Suomen tasavallan presidenttinä 1931 – 1937. (Lainaus Kotkaniemi-säätiön esitteestä.)
Kuvateksti etusivulla: Lääninrovasti Heikki Svinhufvud puhui Itsenäisyyssenaatti 100 vuotta –juhlassa Kotkaniemessä 27.11.2017 . Juhla oli ensimmäinen Kotkaniemen uusituissa tiloissa järjestetty tilaisuus.
Lähteitä: Kotkaniemi-säätiön www.kotkaniemi.fi-sivut ja kirjallinen materiaali, Biografiakeskuksen www.kansallisbiografia.fi-sivut
Teksti ja kuvat: Saija Räty, tiedottaja, KaakonKantri

Ely
Leader Kaakkoisuomi
Maaseutu
Maaseuturahasto

KaakonKantri on Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Leader-yhdistysten yhteinen tiedotuskanava.

KaakonKantri

KaakonKantri tiedottaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tuloksista ja rahoitusmahdollisuuksista Kaakkois-Suomessa.

Ota yhteyttä

Toimisto:
Leader Länsi-Saimaa ry
Kipparinkatu 1, 53900 Lappeenranta

Ota yhteyttä meihin